Vaikuttaja ja kehittäjä
Vaalipäivästä on vierähtänyt tovi ja vaalitulos on vahvistettu.
Kiitän lämpimästi jokaista äänestäjääni, häkellyin saaneeni ääniä ympäri Turkua. Teitä oli 203, jotka valitsitte minut ainoan ja arvokkaan äänenne arvoiseksi. KIITOS!
Tulokseni toi varavaltuutetun paikan.
Turku on nyt punainen, puolueeni SDP nousi kannatukselleen suurimmaksi puolueeksi. Olen äärettömän iloinen tästä asiasta. Surullinen olen siitä, että äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Kunta on lähin palveluiden tuottaja ja tarjoaja, joka koskettaa meitä kaikkia tavalla jos toisella mm. asumisen, varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajan osalta. Pormestariohjelman valmistelutyö alkaa ja neuvottelut luottamuspaikoista. Kesäkuussa aloittavat uudet päättäjät, siihen mennessä syntyy kaupungin päätöksentekoa ohjaava ohjelma. Toivotan hyvää kevään jatkoa ja palaan kuulumisiin sopivassa hetkessä.
Hyvinvointi on laaja aihe, se koostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta ulottuvuudesta. Hyvinvointiin kytkeytyy myös terveys. Tiivistän nostoksi, hyvinvointi on hyvän elämän perusta ja pohja toiminta- ja työkyvylle. Elämänkaaren aikana hyvinvoinnin tila voi vaihdella.
Hyvinvointiin vaikuttaa jokaisen oma elämäntilanne ja elinympäristö. Päättäjänä haluan edistää ja vaikuttaa kaupungin tarjoamien palveluiden kautta kuntalaisten hyvinvointiin. Hyvinvoinnin kivijalka lähtee lapsuudesta, kulkee nuoruuden- aikuisuuden/ työikäisyyden kautta eläkeläiseksi ja ikääntyneeksi.
Palvelujen näkökulmasta laadukas ja turvallinen varhaiskasvatus on oleellinen osa lasten sosiaalistumista, ryhmätyötyötaitojen oppimista, varhaiskasvatus antaa pohjan peruskoululle. Peruskoulussa tulee mahdollistaa sopivan kokoiset luokkakoot, alakoulussa n. 20 oppilasta. Oppilailla, opettajilla, koulunkäynninohjaajilla tulee olla työrauha ja oppilaille riittävä tuki oppimiseen.
Aikuisten osaamisesta ja oppimisesta tulee myös huolehtia, jokaisella tulee olla mahdollisuus kehittyä ja päivittää työmarkkinakelpoisuuttaan. Julkiset palvelut tukipalveluineen ovat kaupungin varautumisessa huomioitavat kokonaisuudet.
Kulttuuri tukee hyvinvointia ja sitä tulee olla kaikkien saavutettavissa myös lähiöissä.
Työelämän työolosuhteet tulee pitää kunnossa, kuormittumista seurataan ja ehkäistään, johtaminen on oikeudenmukaista, välittävää sekä läsnä olevaa. Yhteistoiminta on vuorovaikutteista.
Taloudellinen turvallisuus on henkilökohtainen näkemys ja tunne. Yksinasuvana olen oman palkan varassa, maksan kuluni yksin. Olen onnekas, tulen palkallani toimeen. Olen työkykyinen, pystyn työskentelemään kokoaikaisesti. Kaikilla näin ei ole, taloudelliset huolet kuormittavat. Pystyn samaistumaan asiaan, olen elänyt hyvin tiukoilla aikoinani.
Taloudellinen turvallisuus liittyy myös asumiskustannuksiin, niiden tulee olla kohtuulliset. Tarvitsemme siksi monipuolista ja kohtuuhintaisia asuntoja. Mikä on kenellekin kohtuullista on toinen näkökulma, tuloihin liittyen. Uudisrakennuksissa rakennuskustannukset ovat nousseet ja se heijastuu neliövuokriin, sijainnilla on myös vaikutusta.
Taloudellinen turvallisuus heijastuu hyvinvointiin.
Rakennettu ympäristö on monitahoinen asia. Lähestyn sitä fyysisen arkiympäristömme näkökulmasta. Voimme liikkua ja oleskella, hoitaa asioita sekä kulkea kouluun, töihin ja harrastuksiin. Asuinalueiden suunnittelussa ja kehittämisessä otetaan huomioon myös ennaltaehkäisy ilkivallan ja tapaturmien osalta, liikenneturvallisuutta unohtamatta. Tulevaisuuden lähiöissä on elävyyttä, kauneutta ja mukavia yhteisöllisiä kokoontumispaikkoja. Esteettömyys tulee ottaa myös huomioon suunnitteluvaiheessa.
Julkiset palvelut liitän myös turvallisuuteen. Niiden tulee olla laadukkaita ja saavutettavia. Valtuustossa ja lautakunnissa päätetään asukkaiden yhteisistä asioista mm. varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, liikunnasta, kulttuurista, liikenteestä, vedestä ja jätehuollosta. Turvallisuutta ja hyvinvointia tukevia asioita
Viikot kuluvat työssä vauhdilla, olen aina ollut työsidonnainen. Työt ensin ja sitten muut asiat. Työni ammattiliitossa pitää sisällään iltaa ja viikonloppua, joten yhteensovitettavaa on. Vaalityötä varten ovat lähinnä viikonloput jalkatyölle eli ihmisten kohtaamiseen. Turun suurmarkkinoilla olin sekä perjantaina että sunnuntaina. Äänestäjiä kiinnosti erityisesti ehdokkaiden kannat raitsikkaan, taloudellisen huolen sekä käytännön toimivuuden lisäksi. Kisanumerot saimme torstaina 13.3., kuukautta ennen vaalipäivää. Mainoskortteja- flyereita painetaan kovalla tohinalla ja ehdokkaat odottavat niitä innokkaina, jotta itseään voi markkinoida.
Turussa talvi on poikkeuksellisen lauha ja lumeton, emme siis laske mäkeä.
Laskiaiseen liittyy perinteitä, entisaikojen naisten työnjuhlana. Pääsiäiseen on 7 viikkoa, kevään odotusta, osalle myös paastonajan alkua.
Vaaleihin on 42 päivää, ehdokkaat täyttävät melko työläitä vaalikoneita. Niiden täyttämiseen on mennyt kymmenittäin tunteja, näkymätöntä työtä ulospäin. Toivon, että äänestäjät jaksavat niihin myös vastata
Nautitaan päivästä tavalla jos toisella.
Hyvää laskiaissunnuntaita!
Ystävänpäivään liitin, facebook sivullani, sosiaalisen turvallisuuden. Se merkitsee minulle läheisiä, luottamuksellisia sosiaalisia suhteita. Ne muodostuvat lähipiiristä, ystävistä ja sukulaisista. He ovat minulle tuki ja turva hädän hetkellä. Tiedän voivani soittaa heille milloin tahansa pyytääkseni apua tai jutellakseni. Yksinasuvanan arvostan ja tarvitsen heitä.
Kuulun myös erilaisiin yhteisöihin ja joukkoihin, joissa on vuorovaikutusta. Yhteisöissä on tärkeä huomioida myös psykologinen turvallisuus. Uskaltaa olla oma itsensä, pohtia, kysyä ja tehdä jopa virheitä eikä maailma kaadu niihin. Tiedättekö, että virheet ja mokat mahdollistavat kehittymisen ja kehittämisen.
Jokainen tarvitsee sosiaalista turvallisuutta- vauvasta vaariin
Asetuin ehdolle kuntavaaleihin, peruin itselleni annetun lupauksen vuodelta 2022, ettei enään vaaleja. Miksi lähdin ehdolle? Minussa piilee vaikuttajan ja kehittäjän halu. Haluan vaikuttaa parempaan elämään ja arkeen- kaupungin palveluihin ja ympäristöön. Olen yksinasuva, joten turvallisuus koostuu sekä sosiaalisesta ja taloudellisesta näkökulmasta että rakennetusta ympäristöstä. Työskentelen ammattiliitossa, joten työelämä vaatii osaavia ja hyvinvoivia työntekijöitä. Aikuiskoulutusta ei saa unohtaa eikä työelämän laatuasioita. Jokaisella pitää olla mahdollisuus kehittyä. Hyvinvoiva henkilöstö tuottaa laadukkaat ja saavutettavat palvelut. Työ tuo turvaa ja luo myös hyvinvointia.
6. helmi, 2022
Vaaleista on kaksi viikkoa, päättäjiksi valitut ja varat ovat ryhtyneet kokoontumaan ryhmänä ja valmistautumaan maaliskuun aloitukseen. Itseäni tämä ei koske, mutta toki kuulen asioista. Hyvinvointialueen valmistelun seuraaminen kuuluu yhtenä osana työhöni. Tuhansia jäseniämme siirtyy uudelle työnantajalle. Me ay-liikkeessä pidämme tärkeänä, että uuteen hallintoon perustetaan henkilöstöjaos. Jaoksen tehtävänä on mm. kehittää henkilöstöhallintoa ja vastata osaltaan henkilöstöpolitiikasta, seurata henkilöstön saatavuutta ja kyvykkyyksiä ja rekrytointeja. Henkilöstönedustus on tärkeä kytkeä mukaan ei vain virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä. Kolmen pääsopijajärjestön ja eri ammattiryhmien tasapuolinen mukana olo tarkoittaisi henkilöstöjaoston ja lautakuntien osalta 2+2+2 mallia, jossa jokaisella pääsopijajärjestöllä olisi paikat eri elimissä. Tänään 6.2. olen osoittanut kiinnostukseni joihinkin lautakuntiin, nähtäväksi jää, tarjotaanko jotain. Edelläni oli useita ehdokkaita.
Henkilökohtaisessa elämässäni heti vaalien jälkeen ryhdyin toden teolla valmistelemaan muuttoa, joka tapahtui kuun vaihteessa. Työpäivien jälkeen pakattiin, hävitettiin ja kierrätettiin tavaraa, siivottiin ja purettiin muuttolaatikoita uudessa osoitteessa. Kahdessa osoitteessa touhuaminen oli aika raskasta. Vuokrakodin oven sulkeminen ma 31.1. oli omalla tavalla haikeaa, taakse jäi kiva sijainti, mukavia tuttavuuksia ja koirakavereita. Heitä kaikkia en pystynyt hyvästelemään- katosin. Yhteydet eivät kuitenkaan kaikkiin katkenneet, näemme varmasti jossakin vaiheessa. Helmikuussa valon määrä lisääntyy ja levätään vaali- ja muuttoväsymystä pois.
24. tammi, 2022
Vaalien tulosilta on jäänyt taakse. Jännittävä siltä osin, että keikuin pitkään varalla. Kiitän sydämellisesti kaikkia teitä, jotka uskoitte ja luotitte minuun. Valituiksi tulleista suurin osa toimii kuntapäättäjänä, joten tunnettuus ja toimijuus auttoivat asiantuntijuuden lisäksi. Ääniä kerättiin enimmäkseen omista kunnista ja siten edustuksellisuus toteutui mukavasti. Tulin viiteryhmästä Turun SDP, jossa loistavia ehdokkaita oli 43. Lisäksi edustin JHLdemareita, joita ehdolla oli myös loistavasti 25.
Toivotan onnea ja menestystä uusille valtuutetuille. Hyvinvointi on arvokkainta, mitä meillä on ❤
23. tammi, 2022
Vaalityö päättyi lauantai- illalla omalla asuinalueella Kurjenmäessä. Olin liikkeellä yli 9 tuntia. Aamulla aloitus tyttären mainosten jaolla Jyrkkälässä. Turun jokirantaan vaalikävelylle klo 12 alkaen iltapäivään. Moni eri puolueen ehdokas oli jalkautunut viimeisenä kampanjapäivänä jokirantaan. Sää suosi auringollaan. Kivoja keskusteluja tuli käytyä, moni keskustelemaan pysähtynyt oli jo äänestänyt, osa tuli kannustamaan.
Mitä tuli tehtyä?
Vaalikampanjan suunnittelu oli vaikeaa, kampanja piti suunnitella omalle rahoitukselle. Tuki-asioista ei ollut tietoa. Laitan aina kattosumman, mihin on varaa. Maksan yksinasuvana kaiken oman elämän kulut ja lainat yksinään, niin kohtuus oli mukana. Mainonnan päätin tehdä tyttären kanssa yhteisesti, niin pääsimme molemmat alkuun. Pysyin yhteismainonnassa, en muuttanut suuntaa. Mainospaikat piti varata sd-piirin osalta ja miettiä, mikä on järkevää? Alueella on 98 ehdokasta ja vaikka koko alue on vaalipiiri, kunnissa on omat nimekkäät ehdokkaat. Rajasin mainonnan pääsääntöisesti Turkuun. Työni kautta minut voidaan tuntea muissakin kunnissa ja ex- piirin puheenjohtajana voidaan muistaa.
Mainonnan keinoiksi kortti (7000), bussimainoksia (5) ja digimainonta viikoksi viidelle mainostaululle Turkuun. Viimeiselle viikolle vielä Lieto ja Kaarinan, Piisapanristi, yhteensä 7 taulua. Kierto on vähintään kerran kahden minuutin aikana. Näiden kulut puolittuivat ja siten kampanjakulut jäivät kohtuullisiksi. FB, IG ja kotisivut olivat somekeinoina ja yksi ammattilaisen kuvaama tekstitetty video. Yhteismainontaa tuli eri kokoonpanoilla Runosmäen alueen ehdokkaat, JHL-demarit, koko joukkue. Turun SDP toi ehdokkaita esiin somessa. Vaalikoneet täytin ajan kanssa ja SAK galleria.
Kiertelin marraskuun joulumarkkinoita eri kunnissa vaaliliivi yllä ja raidallinen lakki päässä, joulun aikaan joulun hengessä. Tammikuu meni vaalikävelyissä kotikaupungin jokirannassa, keskustassa ja omalla asuinalueella, kauppakeskuksissa ja kirppiksillä. Kävely menee pitkälti passiivisen vaalityön keinoksi. Jakotavaroina oli kynttilä ja jokunen teepussi itsekirjoitetulla tekstillä. Teepusseja jäi koska kohtaamiset koronan johdosta jäivät lähes olemattomiin. Luukuttamista tuli tehtyä ehdokkaana paljon.
Vaalityön vaikuttavuus nähdään vaalin tuloksena. En ole kuntapolitiikko, joten sellainen näkyvyys ja tunnettavuus oli poissa enkä siten lukeutunut "kärkiehdokkaaksi". Olen puurtaja, en median otsikoissa.
Tein sen, mihin rahkeet riittivät työn ohella ja keinoilla, jotka olivat itselleni luontevia. Nähtäväksi jää, mikä on tulos? Hyvällä mielin kuitenkin. Jokaisesta äänestä olen kiitollinen ja kaikille ihanille, jotka ottivat nipun kortteja jaettavaksi, suosittelivat ja sparrasivat jokainen omalla tavallaan <3
Kaikella on tarkoituksensa!
20. tammi, 2022
Vaaleihin on vielä kolme yötä, moni äänestäjä pohtii vielä, kenelle arvokkaan äänensä antaa?
Vaalien tuloksen ratkaisevat äänestäjät- kannatusgallupit toimivat kuumemittareina ja saattavat vaikuttaa joidenkin äänestyspäätökseen. Puolueilla on eroja, vaikka ne eivät vaalitenteissä aina tule esille. Itselleni on tärkeää inhimillisyys ja turvallisuus, hyvinvointi on meille kaikille arvokas asia!
Hyvinvointialueen päättäjillä on edessä työn täyteiset kuukaudet. Päätöksentekoon tulee linjauksia mm. organisaatiomallista, strategiasta ja hallintosäännöstä. Hallintosääntöön on kuntaliitosta annettu mallipohjaa, ettei kaikki alueet mieti omiaan. Päätetään isoista linjoista ei niinkään operatiivisesta toiminnasta.
Viime päivinä on tietyt asiat sekä näkemykset puhuttaneet ja saaneet tilaa
Tärkeää mielestäni on, että eriarvoisuus ja terveyserot kaventuvat. Uusi valtuusto työskentelee noin kolme vuotta. Vuonna 2025 meillä on jonkinlainen näkemys, miltä hyvinvointialue uudistus näyttää.
Toivon, että kansalaiset käyvät äänestämässä, jotta demokratia toimii ja saamme monipuolisen edustuksen päättäjiksi!
16. tammi, 2022
Vaalien kohtaamiset ovat vähissä, kaikki eivät voi olla somen vaalipaneeleissa eivätkä videot ole itselleni luontevin keino markkinointiin. On yksi tapa kysyä lähipiiriltä, ystäviltä ja tukijoilta, millainen olen? Tässä näkemyksiä ja kokemuksia:
❤ Vuokko on niitä harvinaisia politiikkoja, joka tekee politiikkaa muiden kuin itsensä puolesta.
❤ Vuokko on vahva, itsenäinen, määrätietoinen, sinnikäs, empaattinen, auttavainen, välittävä, huumorintajuinen, hyvä äiti ja ihan oikea demari.
❤ Vuokko tarttuu hommiin, selvittää perusasiat ja taustat. On aina asiallinen ja rauhallinen.
❤ Vuokolla on erinomainen ymmärrys sosiaali- ja terveysalan työkentästä, koska on siellä itsekin pitkään työskennellyt.
❤ Vuokko hoitaa asiat, jotka lupaa tehdä, heti ja nopeasti. Ystävänä luotettava ja ihana, aina auttamassa, jos apua tarvitsee. Vuokon kanssa on helppo keskustella ja toimia, olet hyvä ystävä ja on ilo olla ystäväsi.
❤ Vuokon kokemus kunnalliselta puolelta yhdistettynä kykyyn nähdä asioita kokonaisvaltaisesti, tekee hänestä erinomaisen edustajan yhteisten asioiden hoitoon
❤ Vuokko on luotettava, viisas, helposti lähestyttävä, hyvä kuuntelija, harkitseva, sydämellinen ja tunnollinen.
❤ Vuokolla on vahvaa osaamista juuri niistä asioista, joista aluevaltuusto päättää. Työkokemus kotihoidosta ja työsuojelusta ovat antaneet laajan näkemyksen ja ymmärryksen tämän alan työtehtävistä, siitä miten palveluketju toimii päätöksenteosta siihen, kun asiakas saa palvelun. Harvalla ehdokkaalla on näin laajaa tietämystä, mitä asioita tulisi toimintatavoissa ja organisaatiossa muuttaa, jotta sote henkilökunta jaksaisi tuottaa laadukasta palvelua kaikille asiakkaille.
❤ Vuokko on ahkera ja sitoutunut kaikkiin tehtäviin, joihin hänet on valittu. Hänen tapansa hoitaa asioita on ratkaisukeskeinen, sillä päätöksenteossa tarvitaan joustavuutta jääräpäisyyden asemasta. Parhaat ratkaisut tehdään yhdessä neuvottelemalla. Hänelle tulee aina yhteinen etu ennen omaa etua.
❤ Vuokko on tunnollinen, osaava ja ahkera. Hän ottaa asioista selvää ja hoitaa vastuullisesti niin työnsä kuin luottamustoimensakin.
❤ Vuokko on aikaansaava, sitoutunut ja ymmärtää monenlaisia elämäntilanteita. Jaksaa neuvotella, tarvittaessa osaa olla jämäkkä. Tuntee sote-alaa ja tietää haasteet.
❤ Vuokko on ihmisenä empaattinen, iloinen ja reipas. Hän tarttuu asiaan, kun asiaan innostuneesti. Ehtii joka paikkaan mistä on kiinnostunut ja kuuntelee kaikkia, joilla on hänelle sanottavaa. Ottaa selvää asioista ja perustelee mielipiteensä.
❤ Vuokon ammatillinen tausta on erinomainen aluevaltuustoon valittavalle; hän on kunnallisten palvelujen asiantuntija ja palveluja tuottavien työntekijöiden ääni. Oikeudenmukaisten päätösten tekijä!
❤ Vuokko on asioihin paneutuva, ahkera, aktiivinen ja yhteistyökykyinen
❤ Hyvä ystävä useamman vuoden takaa. Puoluetoveri ja järjestökaveri parhaasta joukosta. Aina yhtä läheinen on sitten viime tapaamisesta kuukausi tai vuosikulunut eli mutkaton sekä ymmärtäväinen. Jalat maassa, koska monissa syvissä liemissä keitetty ja omien kokemuksiensa kautta elämää elänyt nainen isolla N:llä. Hyvinvointialueen vaikuttajiin luettava persoona laajan osaamisensa kautta.