6. helmi, 2022

Elämää vaalien jälkeen

Vaaleista on kaksi viikkoa, päättäjiksi valitut ja varat ovat ryhtyneet kokoontumaan ryhmänä ja valmistautumaan maaliskuun aloitukseen. Itseäni tämä ei koske, mutta toki kuulen asioista. Hyvinvointialueen valmistelun seuraaminen kuuluu yhtenä osana työhöni. Tuhansia jäseniämme siirtyy uudelle työnantajalle. Me ay-liikkeessä pidämme tärkeänä, että uuteen hallintoon perustetaan henkilöstöjaos. Jaoksen tehtävänä on mm. kehittää henkilöstöhallintoa ja vastata osaltaan henkilöstöpolitiikasta, seurata henkilöstön saatavuutta ja kyvykkyyksiä ja rekrytointeja. Henkilöstönedustus on tärkeä kytkeä mukaan ei vain virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä. Kolmen pääsopijajärjestön ja eri ammattiryhmien tasapuolinen mukana olo tarkoittaisi henkilöstöjaoston ja lautakuntien osalta 2+2+2 mallia, jossa jokaisella pääsopijajärjestöllä olisi paikat eri elimissä. Tänään 6.2. olen osoittanut kiinnostukseni joihinkin lautakuntiin, nähtäväksi jää, tarjotaanko jotain. Edelläni oli useita ehdokkaita. 

Henkilökohtaisessa elämässäni heti vaalien jälkeen ryhdyin toden teolla valmistelemaan muuttoa, joka tapahtui kuun vaihteessa. Työpäivien jälkeen pakattiin, hävitettiin ja kierrätettiin tavaraa, siivottiin ja purettiin muuttolaatikoita uudessa osoitteessa. Kahdessa osoitteessa touhuaminen oli aika raskasta. Vuokrakodin oven sulkeminen ma 31.1. oli omalla tavalla haikeaa, taakse jäi kiva sijainti, mukavia tuttavuuksia ja koirakavereita. Heitä kaikkia en pystynyt hyvästelemään- katosin. Yhteydet eivät kuitenkaan kaikkiin katkenneet, näemme varmasti jossakin vaiheessa. Helmikuussa valon määrä lisääntyy ja levätään vaali- ja muuttoväsymystä pois. 

24. tammi, 2022

Sydämellinen kiitos

Vaalien tulosilta on jäänyt taakse. Jännittävä siltä osin, että keikuin pitkään varalla. Kiitän sydämellisesti kaikkia teitä, jotka uskoitte ja luotitte minuun. Valituiksi tulleista suurin osa toimii kuntapäättäjänä, joten tunnettuus ja toimijuus auttoivat asiantuntijuuden lisäksi. Ääniä kerättiin enimmäkseen omista kunnista ja siten edustuksellisuus toteutui mukavasti. Tulin viiteryhmästä Turun SDP, jossa loistavia ehdokkaita oli 43. Lisäksi edustin JHLdemareita, joita ehdolla oli myös loistavasti 25. 

Toivotan onnea ja menestystä uusille valtuutetuille. Hyvinvointi on arvokkainta, mitä meillä on ❤

23. tammi, 2022

Vaalityön yhteenvetoa

Vaalityö päättyi lauantai- illalla omalla asuinalueella Kurjenmäessä. Olin liikkeellä yli 9 tuntia. Aamulla aloitus tyttären mainosten jaolla Jyrkkälässä. Turun jokirantaan vaalikävelylle klo 12 alkaen iltapäivään. Moni eri puolueen  ehdokas oli jalkautunut viimeisenä kampanjapäivänä jokirantaan. Sää suosi auringollaan. Kivoja keskusteluja tuli käytyä, moni keskustelemaan pysähtynyt oli jo äänestänyt, osa tuli kannustamaan. 

Mitä tuli tehtyä?

Vaalikampanjan suunnittelu oli vaikeaa, kampanja piti suunnitella omalle rahoitukselle. Tuki-asioista ei ollut tietoa. Laitan aina kattosumman, mihin on varaa. Maksan yksinasuvana kaiken oman elämän kulut ja lainat yksinään, niin kohtuus oli mukana. Mainonnan päätin tehdä tyttären kanssa yhteisesti, niin pääsimme molemmat alkuun. Pysyin yhteismainonnassa, en muuttanut suuntaa. Mainospaikat piti varata sd-piirin osalta ja miettiä, mikä on järkevää? Alueella on 98 ehdokasta ja vaikka koko alue on vaalipiiri, kunnissa on omat nimekkäät ehdokkaat. Rajasin mainonnan pääsääntöisesti Turkuun. Työni kautta minut voidaan tuntea muissakin kunnissa ja ex- piirin puheenjohtajana voidaan muistaa.

Mainonnan keinoiksi kortti (7000), bussimainoksia (5) ja digimainonta viikoksi viidelle mainostaululle Turkuun. Viimeiselle viikolle vielä Lieto ja Kaarinan, Piisapanristi, yhteensä 7 taulua. Kierto on vähintään kerran kahden minuutin aikana. Näiden kulut puolittuivat ja siten kampanjakulut jäivät kohtuullisiksi.  FB, IG ja kotisivut olivat somekeinoina ja yksi ammattilaisen kuvaama tekstitetty video. Yhteismainontaa tuli eri kokoonpanoilla Runosmäen alueen ehdokkaat, JHL-demarit, koko joukkue. Turun SDP toi ehdokkaita esiin somessa. Vaalikoneet täytin ajan kanssa ja SAK galleria. 

Kiertelin marraskuun joulumarkkinoita eri kunnissa vaaliliivi yllä ja raidallinen lakki päässä, joulun aikaan joulun hengessä. Tammikuu meni vaalikävelyissä kotikaupungin jokirannassa, keskustassa ja omalla asuinalueella, kauppakeskuksissa ja kirppiksillä. Kävely menee pitkälti passiivisen vaalityön keinoksi. Jakotavaroina oli kynttilä ja jokunen teepussi itsekirjoitetulla tekstillä. Teepusseja jäi koska kohtaamiset koronan johdosta jäivät lähes olemattomiin.  Luukuttamista tuli tehtyä ehdokkaana paljon. 

Vaalityön vaikuttavuus nähdään vaalin tuloksena. En ole kuntapolitiikko, joten sellainen näkyvyys ja tunnettavuus oli poissa enkä siten lukeutunut "kärkiehdokkaaksi". Olen puurtaja, en median otsikoissa. 

Tein sen, mihin rahkeet riittivät työn ohella ja keinoilla,  jotka olivat itselleni luontevia. Nähtäväksi jää, mikä on tulos? Hyvällä mielin kuitenkin. Jokaisesta äänestä olen kiitollinen ja kaikille ihanille,  jotka ottivat nipun kortteja jaettavaksi, suosittelivat ja sparrasivat jokainen omalla tavallaan <3

Kaikella on tarkoituksensa!

20. tammi, 2022

Kolme yötä vaalipäivään

Vaaleihin on vielä kolme yötä, moni äänestäjä pohtii vielä, kenelle arvokkaan äänensä antaa?

Vaalien tuloksen ratkaisevat äänestäjät- kannatusgallupit toimivat kuumemittareina ja saattavat vaikuttaa joidenkin äänestyspäätökseen. Puolueilla on eroja, vaikka ne eivät vaalitenteissä aina tule esille. Itselleni on tärkeää inhimillisyys ja turvallisuus, hyvinvointi on meille kaikille arvokas asia!

Hyvinvointialueen päättäjillä on edessä työn täyteiset kuukaudet. Päätöksentekoon tulee linjauksia mm. organisaatiomallista, strategiasta ja hallintosäännöstä. Hallintosääntöön on kuntaliitosta annettu mallipohjaa, ettei kaikki alueet mieti omiaan. Päätetään isoista linjoista ei niinkään operatiivisesta toiminnasta.

 

Viime päivinä on tietyt asiat sekä näkemykset puhuttaneet ja saaneet tilaa

  • aluevaltuusto ei päätä veroista, valtio ohjaa toimintaa ja rahoitusta
  • aluevaltuusto ei päätä myöskään bensanhinnasta
  • valitut päättäjät edustavat koko alueen asukkaita
  • "hallintohimmeli" ei kasva mm. kuntien sote-lautakunnat, sairaanhoitopiirien hallitus ja valtuusto loppuvat
  • alueen asukkaiden osallistamis- ja vaikuttamismahdollisuudet tulee huomioida demokratian lisäämiseksi
  • tulevaisuudessa tärkeää on myös kuntien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteet

Tärkeää mielestäni on, että eriarvoisuus ja terveyserot kaventuvat. Uusi valtuusto työskentelee noin kolme vuotta. Vuonna 2025 meillä on jonkinlainen näkemys, miltä hyvinvointialue uudistus näyttää.

Toivon, että kansalaiset käyvät äänestämässä, jotta demokratia toimii ja saamme monipuolisen edustuksen päättäjiksi!

16. tammi, 2022

Vuokosta sanottua

Vaalien kohtaamiset ovat vähissä, kaikki eivät voi olla somen vaalipaneeleissa eivätkä videot ole itselleni luontevin keino markkinointiin. On yksi tapa kysyä lähipiiriltä, ystäviltä ja tukijoilta, millainen olen? Tässä näkemyksiä ja kokemuksia: 

❤ Vuokko on niitä harvinaisia politiikkoja, joka tekee politiikkaa muiden kuin itsensä puolesta.

❤ Vuokko on vahva, itsenäinen, määrätietoinen, sinnikäs, empaattinen, auttavainen, välittävä, huumorintajuinen, hyvä äiti ja ihan oikea demari.

❤ Vuokko tarttuu hommiin, selvittää perusasiat ja taustat. On aina asiallinen ja rauhallinen.

❤ Vuokolla on erinomainen ymmärrys sosiaali- ja terveysalan työkentästä, koska on siellä itsekin pitkään työskennellyt.

❤ Vuokko hoitaa asiat, jotka lupaa tehdä, heti ja nopeasti. Ystävänä luotettava ja ihana, aina auttamassa, jos apua tarvitsee. Vuokon kanssa on helppo keskustella ja toimia, olet hyvä ystävä ja on ilo olla ystäväsi.

❤ Vuokon kokemus kunnalliselta puolelta yhdistettynä kykyyn nähdä asioita kokonaisvaltaisesti, tekee hänestä erinomaisen edustajan yhteisten asioiden hoitoon

❤ Vuokko on luotettava, viisas, helposti lähestyttävä, hyvä kuuntelija, harkitseva, sydämellinen ja tunnollinen.

❤ Vuokolla on vahvaa osaamista juuri niistä asioista, joista aluevaltuusto päättää. Työkokemus kotihoidosta ja työsuojelusta ovat antaneet laajan näkemyksen ja ymmärryksen tämän alan työtehtävistä, siitä miten palveluketju toimii päätöksenteosta siihen, kun asiakas saa palvelun. Harvalla ehdokkaalla on näin laajaa tietämystä, mitä asioita tulisi toimintatavoissa ja organisaatiossa muuttaa, jotta sote henkilökunta jaksaisi tuottaa laadukasta palvelua kaikille asiakkaille.

❤ Vuokko on ahkera ja sitoutunut kaikkiin tehtäviin, joihin hänet on valittu. Hänen tapansa hoitaa asioita on ratkaisukeskeinen, sillä päätöksenteossa tarvitaan joustavuutta jääräpäisyyden asemasta. Parhaat ratkaisut tehdään yhdessä neuvottelemalla. Hänelle tulee aina yhteinen etu ennen omaa etua.

❤ Vuokko on tunnollinen, osaava ja ahkera. Hän ottaa asioista selvää ja hoitaa vastuullisesti niin työnsä kuin luottamustoimensakin.

❤ Vuokko on aikaansaava, sitoutunut ja ymmärtää monenlaisia elämäntilanteita. Jaksaa neuvotella, tarvittaessa osaa olla jämäkkä. Tuntee sote-alaa ja tietää haasteet.

❤ Vuokko on ihmisenä empaattinen, iloinen ja reipas. Hän tarttuu asiaan, kun asiaan innostuneesti. Ehtii joka paikkaan mistä on kiinnostunut ja kuuntelee kaikkia, joilla on hänelle sanottavaa. Ottaa selvää asioista ja perustelee mielipiteensä.

❤ Vuokon ammatillinen tausta on erinomainen aluevaltuustoon valittavalle; hän on kunnallisten palvelujen asiantuntija ja palveluja tuottavien työntekijöiden ääni. Oikeudenmukaisten päätösten tekijä!

❤ Vuokko on asioihin paneutuva, ahkera, aktiivinen ja yhteistyökykyinen

❤ Hyvä ystävä useamman vuoden takaa. Puoluetoveri ja järjestökaveri parhaasta joukosta. Aina yhtä läheinen on sitten viime tapaamisesta kuukausi tai vuosikulunut eli mutkaton sekä ymmärtäväinen. Jalat maassa, koska monissa syvissä liemissä keitetty ja omien kokemuksiensa kautta elämää elänyt nainen isolla N:llä. Hyvinvointialueen vaikuttajiin luettava persoona laajan osaamisensa kautta.